keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Ajankohtaista maaseutuohjelman toteutuksista



Hyrrän vauhtiin pääsyä odoteltaessa


Maaseudun kehittämisohjelmaa on päästy toteuttamaan ELY-keskuksissa lähinnä vain maatalouden aloitus- ja investointituen sekä neuvonnan tuen ja teknisen tuen osalta. Maatalouden investointituen osalta päätöksen teon mahdollisuus on kriittistä, sillä investointia ei voida aloittaa ilman tukipäätöstä. Sitä vastoin maaseutuohjelmasta rahoitettavien muiden yritysinvestointien ja kehittämishankkeiden aloittaminen ennen rahoituspäätöstä ei ole tuen määrää vähentävä tekijä sen jälkeen, kun hanke on tullut vireille ELY-keskuksessa.

Maaseutuvirastolla on ollut ongelmia ohjelman toteutusta koskevan sähköisen Hyrrä-tietojärjestelmän käyntiin saamisessa. Kokonaan sähköisen haku-, päätös-, maksu- ja arkistointijärjestelmän käyntiin saattaminen on ollut varsin vaativa harjoitus. Maatalouden aloitus- ja investointitukien osalta päätöksenteko käynnistyi Hyrrässä marraskuun lopulla. Myös neuvontatuen maksaminen tuli mahdolliseksi marraskuun aikana.

Yritys- ja hanketukien osalta päätöksenteossa joudutaan kuitenkin ottamaan kynät ja paperit esille. Yritystukien osalta paperipäätösten teko alkaa joulukuun puolenvälin jälkeen ja hanketukien osalta tammikuun loppupuolella. Yritystukien osalta myös maksatukset tehdään aluksi paperilla. Yritystukien maksamiseen päästäneen keväällä. Hanketukien maksatus tulisi alkamaan sähköisessä järjestelmässä, mutta näillä näkymin vasta alkukesästä.  

Maatilojen ja muiden yritysten investoinnit vähissä

Maatalouden ja muiden maaseudun yritysten investoinnit jäävät tänä vuonna vähäisiksi. Etelä-Savossa merkittävimmät maatalouden investointikohteet, joille tukea haettiin, olivat yksi lypsykarjanavetta, lihakarjapihatto, suuren lampolan laajennus ja neljä kasvihuoneinvestointia. Muut investoinnit, joille tukea haettiin, ovat pienempimuotoisia. Aloitustukihakemuksia oli kolme kappaletta.

Maatalouden investointien kokonaiskustannukset ovat noin 3,5 miljoonaa euroa. Avustusten määrä tuskin tulee yltämään 1,2 miljoonaan euroon, kun aiempina vuosina avustusten määrä on ollut noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Avustusten lisäksi maatalouden rakennetukiin kuuluu eräitä poikkeuskohteita lukuun ottamatta myös lainarahoitukselle saatava korkotuki.

Maaseudun muiden yritysten investointi- ja perustamistukihakemuksia on kuluvana vuonna 25 kpl, joiden kokonaiskustannukset ovat runsaat kolme miljoonaa euroa. Avustusten määrä tulee olemaan yli miljoona euroa. Aiemmin yritystukihakemusten määrä on ollut useimpina vuosina yli 50 kpl ja tuki noin neljä miljoonaa euroa. Tänä vuonna maaseudun yritystuet ovat kohdistuneet pääosin elintarvike- ja matkailualan investointeihin.
 
Maatalouden ja muiden maaseudun yritystukien sekä hanketukien haku on jatkuva, mutta hakemukset pisteytetään ja ratkaistaan valintajaksoittain. Maatalouden aloitus- ja investointituissa on ollut tänä vuonna kaksi valintajaksoa, mutta jatkossa niitä tulee olemaan neljä vuodessa. Maaseudun muiden yritysten investointi- ja perustamistukihakemuksissa oli kuluvana vuonna kolme valintajaksoa.  Yritystukihakemusten valintajaksojen lukumäärä voidaan päättää ELY-keskuksittain. Etelä-Savon ELY-keskuksessa on haluttu olla asiakaslähtöisiä ja ensivuonna yritystuissa tulee olemaan peräti kuusi valintajaksoa.    

Investoinnit kannattavan yritystoiminnan edellytyksenä


Kuluvana vuonna tehtyjen kyselyiden mukaan eteläsavolaisilla maatiloilla on investointiaikomuksia, mutta niiden toteuttamiseen liittyy merkittävästi epävarmuutta. Jos aiottuun kymmeneen navettalaajennukseen vuodessa ei yllettäisikään, niin viisikin edistäisi jo osaltaan maitomäärän säilymistä lähempänä nykyistä 115 milj. litran vuosituotantoa. Lypsykarjatilat ovat Etelä-Savossa keskimäärin maan pienimpiin lukeutuvia. Tosin myös isoja lypsykarjatiloja löytyy Etelä-Savosta, sillä alueen maitomäärästä tuotetaan jo nyt yli 50 lehmän tiloilla noin 40 % maidosta, kun koko maassa vastaava luku on 45 %. Mutta tuottajien suunnitelmiin perustuvien ennakoiden mukaan maitotilojen rakennekehitys tulee olemaan oleellisesti koko maan kehitystä hitaampaa. Myös naudanlihan tuotannossa keskikoko näyttäisi kasvavan hitaammin kuin koko maassa keskimäärin.
Maidon ja naudanlihan lisäksi puutarhatuotannolla on merkittävä asema Etelä-Savossa. Avomaan tuotannon lisäksi alueella on muutamia suuria lasinalaisviljelmä, joissa aika-ajoin tehdään suuriakin investointeja ja vastaavasti haetaan merkittäviä määriä tukea.

Maaseudun muissa yrityksissä kehitysnäkymät tähtäävät vahvasti kasvuun, vaikka investointitukien hakemisina se ei vielä ole juurikaan ilmennyt. Mikkelin ja Savonlinnan ydinkeskustojen ulkopuolella toimivia mikro- ja pienyrityksiä on Etelä-Savossa noin 6 500 kpl.  Niistä yli kolmannes aikoo tehdä kasvuun tähtääviä toimenpiteitä ennen vuotta 2020. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin keväällä tekemän kyselyn mukaan kasvuhakuisuutta esiintyy kaikilla toimialoilla ja se lisääntyy yrityskoon kasvaessa. Yrityksissä aiotaan kehittä asiakassuhteita ja nykyisiä tuotteita. Keskeisiä investointikohteita ovat koneet ja laitteet. Noin joka kolmas yritys aikoo myös hakea kehittämistoimiin ulkopuolista rahoitusta.

Hanketoiminnasta apua yritysten kehittämiseen


Kuluva vuosi oli kehittämishankkeiden tukihakemusten osalta Etelä-Savossa suorastaan ennätyksellinen. Maaseutuohjelmasta haettiin alueellisia hankkeita 26 kpl ja alueiden välisiä 8 kpl. Lisäksi myöntövaltuuden siirtoa muiden alueiden toteuttamiin alueiden välisiin hankkeisiin haettiin Etelä-Savosta 8 kpl. Hanke- ja yritystukiin Etelä-Savossa käytettävissä olevat rahat eivät tule riittämään, vaikka yritystukien menekki jäikin tavanomaista vähäisemmäksi. Hankkeille on käytettävissä 8,3 milj. euroa kahden vuoden ajalta, kun tukihakemuksia on tullut lähes 10 milj. euron verran. Hankkeissa oli tänä vuonna kaksi valintajaksoa, mutta ensi vuonna tulee olemaan kolme. Hankehakemuksista suurin osa on pisteytetty, mutta Hyrrä-ongelmista johtuen päätöksenteko siirtyy ensivuoden puolelle.

Haetut hankkeet tukevat laajasti Etelä-Savon maaseutustrategiaa, jossa painotetaan elinkeinojen kehittäminen, ihmisten hyvinvointi ja maaseudun elinvoimaisuutta edistävät rakenteet. Yritysryhmien saanti hankkeisiin on hanketoimijoille usein haasteellista. Jokaisen yrittäjän tulisi nykypäivänä osallistua vähintään yhteen hankkeeseen ja samalla oman toimintansa ja tuotannonalansa kehittämiseen. Syksyn aikana maaseutuohjelmasta useitakin hankkeita hakeneita toimijoita Etelä-Savossa ovat muiden muassa ProAgria, yliopistokeskuksen toimijat, metsäkeskus ja ammattikorkeakoulu.

Etelä-Savon maaseutuohjelman toteutussuunnitelma ennakkoarvioitiin keväällä 2015. Ennakkoarvioinnissa korostettiin mm. yrityspainotteisuutta, tiedotusta ja toimijoiden yhteistyötä. Yritysten investointien toivotaan kääntyvän kasvuun ensivuonna ja näihin liittyvien tukien kysynnän lisääntyvän. Yritystukiin on tarkoitus käyttää 60 % yritys- ja hanketukiin Etelä-Savossa varatuista varoista. Tähän päästäneen vasta ohjelmakauden loppupuolella. Viestintää ja tiedotusta kehitetään mm. ELY-keskuksen ja alueen Leader-ryhmien yhteisen Maaseutukuriiri-hankkeen myötä sivuilla www.maaseutukuriiri.fi .

Leader-ryhmät kuntarahoituksen varassa


Myös Leader-ryhmissä rahoitus on Hyrrän takia jumissa. Etelä-Savossa toimivat kolme Leader-ryhmää, Rajupusu Leader, Piällysmies ja Veej’jakaja, ovat sinnitelleet jo toista vuotta kuntarahoituksen turvin. Ettei ”kurki kuolisi ennen kuin suo ehtii sulaa” Leader-ryhmien toimintarahan maksuprosessi käynnistyy kuitenkin vuodenvaihteen tietämissä.

Etelä-Savossa Leader-ryhmille on tullut hankehakemuksia varsin hyvin, mutta yritystukien osalta on ollut hiljaista. Kaikkiaan hankehakemuksia on tullut 56 kpl ja lisäksi neljään teemahankkeeseen 70 alahanketta. Näihin tulisi sitoutumaan julkista rahaa lähes kaksi miljoonaa euroa. Leader-rahoituksessa päätöksenteko ja maksatus riippuvat Hyrrä-järjestelmän valmistusviiveistä vastaavasti kuin ELY-keskuksen hankkeissa.

Myös Leader-ryhmissä yritystuki- ja hankehakemukset ratkaistaan valintajaksoittain. Hakemusten pisteytys perustuu kunkin Leader-ryhmän omiin paikallisuutta koskeviin valintakriteereihin. Leader-ryhmien yritys- ja hanketukihakemusten valinta ja ratkaisut tapahtuvat paikallistasolla, mutta hankkeiden laillisuustarkastus tehdään ELY-keskuksessa. Leader-ryhmät voivat rahoittaa kaikkia maaseutuohjelman toimenpiteitä. Etelä-Savossa Leader-rahoituksen pääpaino on maaseudun paikallisessa kehittämisessä. 

Ympäristökorvaukseen osoitettuja varoja rajataan


Ympäristökorvauksen puolella säästetään ja mm. uusia suojavyöhykkeitä ei enää tällä ohjelmakaudella tuettaisi. Tämän mahdollistaa se, että maaseutuohjelman ympäristökorvauksiin liittyvillä viisivuotisilla sitoumuksilla on jo ensimmäisenä vuonna saavutettu niille asetetut tavoitteet. Ympäristökorvauksiin tulee myös muita rajauksia ja supistuksia. Esillä on ollut, ettei uusia ympäristösitoumuksia eikä -sopimuksia voisi hakea vuonna 2016 eikä viisivuotisia hoitosopimuksia enää edellytettäisi ei-tuotannollisten investointien jälkeen. Tavoitteena on, että määrärahojen puitteissa uusia luomusitoumuksia voitaisiin kuitenkin hakea. Vuoden 2016 hakuun liittyvät määrärahat selviävät tarkemmin alkuvuodesta.

Haettavia säästövelvoitteita ja leikkauksia kohdistetaan myös maaseutuohjelman kansalliseen rahoitukseen mm. luonnonahaittakorvauksissa. Hankerahoituksessa valtion osuutta vähennetään korottamalla muun julkisen rahoituksen osuutta.

Vaikka ympäristökorvauksiin ja viljelijätukiin on tulossa edellä mainittuja supistuksia, eläinten hyvinvointia, ympäristön tilaa ja energiantuotantoa koskeviin investointiavustuksiin on esitetty viiden prosenttiyksikön korotuksia. Korotukset toteutettaisiin hallituksen kärkihankkeisiin liittyen Maaseudun kehitysrahaston lisävaroilla.
Maa- ja metsätalousministeriö jättää tammikuussa maaseutuohjelmasta Euroopan komissiolle näihin liittyen muutosesityksen, johon komission päätöstä odotetaan helmikuun 2016 loppuun mennessä.

Materiaalia:

Lisätiedot:
Maija Puurunen, yksikön päällikkö, maaseutupalvelut, Etelä-Savon ELY-keskus
maija.puurunen@ely-keskus.fi , p. 029 502 4074

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti