maanantai 17. maaliskuuta 2014

Otetaan sähköinen asiointi ja tietotekniikka laajasti käyttöön myös maaseudulla



Maailma muuttuu sähköiseksi myös maaseudulla. Nyt ja tulevaisuudessa monia asioita voidaan tehdä oikeilla välineillä vaivattomasti, nopeasti, tehokkaasti ja samalla säästää omaa aikaa, rahaa ja vaivaa.  Mitenkäs teillä toimitaan?

Tässäkään asiassa maailma ei ole vielä valmis ja monenlaista tietoa tarvitaan. Onneksi sitä on saatavilla. Hyvä keino on kääntyä Maatila ICT:n puoleen. Meiltä saat apua moneen tietotekniikan laajempaa hyödyntämistä koskevaan pulmaasi.



Maatila ICT -hanke

Etelä-Savon MAATILA ICT –hanke on maakunnallinen vuosina 2013 – 2014 toteutettava tiedonvälityshanke, jonka keskeisenä tavoitteena on kehittää tietoyhteiskuntapalveluiden käyttöä Etelä-Savon maaseudulla.
 
Maaseudulla on paljon tietoteknistä osaamista ja maaseutuyrityksissä käytetään paikoin hyvinkin laajasti tietotekniikkaa. Monenlaista tietoa tarvitaan kuitenkin lisää. Sähköisten asiointipalveluiden lisäksi tiedontarvetta tarvetta on myös mm. laitehankintojen, tietotekniikan perustaitojen ja ammattiin liittyvien erityisohjelmistojen tehokkaassa ja ajanmukaisessa hyödyntämisessä.

Hankkeella on useita kohdetyhmiä. Keskeisin ryhmä ovat maatilat ja maatilaliitännäiset maaseutuyritykset sekä maakunnan tukihenkilöt. Luomme myös lähellä maaseutuyrittäjiä toimivan alueellisen maaseutuyrittäjälähtöisen tukihenkilöverkoston.

Hanke tarjoaa maksutonta tietoa tietotekniikan ja sähköisen asioinnin hyödyntämiseen monin eri keinoin. Järjestämme eri puolilla maakuntaa useita avoimia tiedotus ja seminaaritilaisuuksia. Myös ryhmämuotoisia info- ja koulutustilaisuuksia järjestetään tarpeen mukaan. Voimme tulla myös tilalle kartoittamaan käytännön tarpeet ja nykytilanteen. Katsotaan samalla nettiyhteyksien toimivuus. Tuotamme myös materiaalia sekä sähköisessä, että painetussa muodossa maaseutuyrittäjien käyttöön. Pieni sähköinen tai paperinen ohje auttaa alkuun ja asiantuntijoiden puheenvuorojen videotallenteet tarjoavat ajankohtaista tärkeää asiaa eri teemoista.

Tietoa ajankohtaisesta toiminnastamme saat ilmoittelumme ja nettisivujemme kautta. Ota myös suoraan yhteyttä toimijoihimme oletpa sitten yksityishenkilö tai jonkin maaseudulla toimivan yhteisön tai järjestön edustaja. Pidetään maaseutu elävänä myös sähköisin keinoin.

Lisätietoja hanketoimijoilta ja internetsivuiltamme www.maatilaict.fi 

Projektikoordinaattori
Jorma Flinkman
Etelä-Savon ammattiopisto, Esedu, Mikkeli
Puh. 044 711 5486

Projektikoordinaattori
Jarmo Pohjolainen
Etelä-Savon ammattiopisto, Esedu, Pieksämäki
Puh. 040 305 6647

Projektikoordinaattori
Veli Karhu
Savonlinnan ammatti– ja aikuisopisto, Sami, Savonlinna
Puh. 044 550 6481

Projektipäällikkö
Kati Torniainen
Etelä-Savon ammattiopisto, Esedu, Mikkeli
Puh. 040 575 7743




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti